Hahmokuva © Elisa (line: Saulycia)

Enni Kataja (Elisa VRL-06066)

Sukupuoli nainen
Syntymäpäivä 15.6.1992, 27 vuotta
Sivilisääty naimaton, sinkku
Ammatti eläintenhoitaja
Lempiväri vihreä
Motto "kaikelle on tarkoituksensa"

Ratsastuslaji yleisesti kaikki
Ratsastustaso Helppo A, 110 cm
Hevonen Mineas DK

Kuka on Enni Kataja?

Enni Kataja on eläintenhoitajaksi opiskellut ja nyttemmin alalla vakituisesti työskentelevä iloisen pirskahteleva nainen. Eläinintoilu tarttui Enniin jo hänen ollessa lapsi, mutta hevoskärpänen antoi iskunsa ja tallilla hän rupesi käymään seitsemän vuoden iässä, noin 20 vuotta sitten. Hän kävi muutaman vuoden läheisellä ratsastuskoululla ja kilpaili jokusen kerran tallin valmennusryhmän kanssa jopa ratsastuskoulumestaruuksissa asti. Ratsastuspuuhat eivät kuitenkaan sittemmin enää varhaisteiniä niin kiinnostanut, mutta hevosten kanssa oli silti puuhailtava. Onneksi Ennin setä, ravipiireissä hyvin tunnettu ohjastajavalmentaja Jussi Kataja tarjosi vauhdinhuumaiselle nuorelle mahdollisuuden tutustua myös ravihevosurheiluun.

Enni harrasti ravihevosten parissa niitä hoitaen, tallitöitä tehden ja myöhemmin ajoluvan hankittuaan myös kilpailuissa ajaen. Yläasteen jälkeen Enni suuntasi opiskelemaan eläintenhoitajaksi erikoistuen tuotantoeläimiin ja opintojen loppupuolella hän osti ensimmäisen oman hevosensa, lämminverisen ruunan nimeltä Chameron Bree lyhyemmin Baron, jonka kanssa kilpaili vaihtelevasti menestyen ravien parissa ja lopulta vain harrastetyyliin ratsastellen. Baronin kuoltua Enni halusi hiljalleen jatkaa taas ratsastuksen parissa ja ilmoittautuikin jälleen vanhan tutun ratsastuskoulunsa tunneille. Siellä hän rupesi vuoden jälkeen vuokraamaan vakio tuntiratsuaan, tanskalaista puoliveritamma Milliä, virallisemmin Mineas DK:ta, jonka osti itselleen parin vuoden vuokrauksen jälkeen.

Enni ja Milli eivät treenaa saatika kilpaile kovinkaan tavoitteellisesti, vaan omaksi ilokseen. Jos siis voittoa ei tule, niin ei se ole mikään maailman loppu. Enni pitää maastoesteistä, mutta harrastelee tammansa kanssa vähän kaikkia lajeja vaihtelun vuoksi. Ratsastajana Enni on rento ja rauhallinen, mutta samassa suhteessa myös tarkka ja määrätietoinen. Ratsujen kanssa vauhdikkaasta menosta hän ei niin piittaa, eikä Milli onneksi liian reaktiivinen olekaan. Milli on sopivasti aktiivinen, mutta samaan aikaan varmajalkainen ja luotettava, juuri passeli Ennin käsiin.

Varustekaapin sisältö

Ulkoasu © Pilvimarja 2013 / Heidi

Enni - Kuvaus - Varustekaappi