SN The Hatter

-
"Hattu" VH17-054-0002 / PKK3337
Suomalainen puoliverinen, tamma Om. Elisa VRL-06066
Tummanruunikko, 159 cm Kasv. Camilla (VRL-14331)
S. 20.1.2017 Painotukseltaan yleisratsu
Ikääntyy satunnaisesti, nyt 7v Tällä hetkellä Helppo A / 100 cm

© Varsakuva ja pelkistetty laidunkuva: Camilla, poseerauskuva: Casper ja Elisa, sänkipelto: Anne L. ja Elisa

Hattu syntyi vuoden 2017 alussa Sankkariin. Tamma oli odotettu ja toivottu varsa, jonka oli tarkoitus esiintyä kasvattajansa kanssa kilpakentillä. Tamman kanssa puuhasteltiinkin ahkerasti ja se saikin tallilla hyvän peruskoulutuksen tässä ajassa erilaisiin hoitotoimenpiteisiin ja ratsuksi. Tamman ollessa kolmivuotias tallin omistaja Hunter kuitenkin joutui pistämään pillit pussiin Sankkarin tallin kanssa ja haikein mielin Hatusta laadittiin myynti-ilmoitus. Ponipalleroon Hattu saapui hieman vahingossa. Ei talliin pitänyt uutta tammaa tulla.. Mutta kun se oli niin kiva!

Kävimme Hattua koeratsastamassa Mirkan kanssa ja totesimme, että kyllä tästä hyvä tulee meidän käyttöömme pienellä pintaremontilla. Tamman hinta oli hieman liikaa yläkanttiin meidän budjetille, mutta kasasimme kolehdin kasaan ja heitimme suoraan tammasta tarjouksen, jota ylemmäs emme olisi yhtään menneet. Tarjous hyväksyttiin suitsaitsukkelaan ja tamma matkasikin viettämään vuoden vaihtumista Ponipalleroon.

Syyskuussa 2019 bongasin ensi kerran Hatun myynti-ilmoituksen. Laitoin tuolloin jo alustavaa kyselyä tammasta sen silloiselle omistajalle Veeralle. En kuitenkaan vielä pystynyt sopimaan koeratsastusta siltä seisomalta, joten asia tuli puheeksi lokakuun puolella uudelleen. Tamma oli edelleen myynnissä ja pääsin kuin pääsinkin vihdoin koeratsastamaan Hatun. Hoitaessa se käyttäytyi oikein mallikkaasti, ihana pikku tamma. Ratsastaessa Hattu olikin vähän menevämpi, muttei liian vauhdikas kuitenkaan. Silti energisempi kuin toinen hevoseni Milli. Oikeastaan Millin takia toista hevosta lähdinkin kokeilemaan, sillä on ollut jaloissa hieman ongelmaa, enkä usko että siitä enää tervettä ratsua saadaan.. Noh Hattu. Oli koeratsastuksen aikana ihan ok, ja uskoin tuolloin että löydämme yhteisen sävelen. Siispä solmin kaupat tammasta ja se muutti minulle myöhemmin saman kuun lopussa.
© Veera R. ja Elisa


Hattu on symppis tamma. Hoitaessa se seisoo rauhallisesta aloillaan, eikä liiku, näyki saatika luimistele. Se nauttii paljon harjattavana olemisesta ja kaikenlaisesta puuhailusta hoitajansa kanssa. Satuloidessa Hatun sympaattinen luonne on edelleen läsnä, se ei pullistele tai kiukkuile, mutta suitsiminen voi joskus tuottaa haasteita, sillä neiti on mestari kurkottamaan päätään kattoon. Kengittäessä tamman kärsivällisyys riittää valitettavasti vain ensimmäisille minuuteille, jonka takia se tarvitsee ammattitaitoisen ja rauhallisen kengittäjän.

Ratsastaessa Hattu on ihan mukava, tosin ratsastajaansa opettava tapaus. Tamma tekee kyllä aina parhaansa, mutta ottaa toisinaan nokkiinsa, mikäli ratsastaja ei istu tasaisesti selässä tai pyytää siltä jotain, mikä ei vielä kunnolla suju. Aikaisemmin laukannostoissa se oli hieman kiireinen ja saattoi siirtyä laukkaan pukin kautta, mutta nykyään tamman takapää on jo rauhoittunut. Toki maastoillessa ja selässä hötkyvän ratsastajan kanssa pukkeja sattuu kohdille silloin tällöin.

Hattu ei siis ole aloittelijoiden hevonen, mutta opettaa kyllä jo osaavammille ratsastajille ainakin kehonhallintaa ja rauhallisuutta. Esteillä tamma esiintyy edukseen. Se nauttii hyppäämisestä, mutta saattaa toisinaan kerätä kierroksia, jos ratsastaja ei ymmärrä pitää menoa rauhallisena. Hatun hyppytyyli on hyvä ja ilmavaraa jää usein ruhtinaalisesti puomien ja jalkojen väliin. Erikoisesteet jännittävät sitä joskus, mutta tavallisilla esteillä tamma liitää varmajalkaisesti.

Maastoillessa Hattu on selväpäinen. Se nauttii maastoilusta ja usein palaa maastoreisuslta rennon letkeänä takaisin. Vauhdikkaammat maastoretket yksin tai kaverin kanssa saa siihen kuitenkin virtaa ja tällöin takapää saattaa tosiaan lentää, mutta säikky se ei ole. Nuorempana maastoillessa se oli villimpi tapaus, mutta vanhetessaan se on selkeästi saanut itsevarmuutta ja rohkeutta.
© Elisa

Sukulaiset ja varsat

i. Sir. Tarmo
xx, mrt 164 cm VH16-006-0099
ii. Sir. Erikasson
xx
ie. Darting a Star
xx
e. Beat Drop
fwb, mrn 167 cm VH16-054-0002
ei. Beat In My Heart
FWB
ee. Dropping Out
FWB
Jälkeläiset
00.00.0000 rotu-skp. ******, i. *******
Sisarukset
07.01.2016 pv-t. Helmelan Ms. Holly, i. Sir. Tarmo, e. Beat Drop
07.01.2016 pv-t. Helmelan Beyond, i. Sir. Tarmo, e. Beat Drop

Kilpailutulokset

Näyttelyt - PKK
01.11.2019 KM, Saariston hevosopisto, Syys- tai talvikuva muille hevosille, tuom. Sage


Kommentit:
1.11. "Syksy, tätä se on! Oranssin ja keltaisen sävyjä siniharmaata taivasta vasten. Sänkipeltoja. Välikausitakkeja. Kuvassa on kivat elementit, mutta siitä huolimatta loppusilaus puuttuu. Värimaailma huutaa lisää sävyjä, elävöitystä. Tällaisenaan kuva toimii pienenä kuvituskuvana, mutta isompana arvosteltaessa oikominen niin sanotusti kostautuu. Tällä hetkellä kuva vaikuttaa olevan välivaiheessa, josta lähdetään työstämään lopullista versiota. Pidän hurjasti ratsastajan ja hevosen asennoista: siinä on tiettyä arkisuutta, mutta silti rentoutta ja rutkasti hyvää mieltä. Toivoisin näkeväni tästä parannellun version, sillä lähtökohdat upeaan teokseen ovat mitä mainioimmat!"


Ruusukkeet © Equestrian PRO
Kouluratsastus Esteratsastus
27.01.2018 Ponipallero Helppo B - 2/25
27.01.2018 Ponipallero Helppo A - 3/18
27.01.2018 Tunturin talli Helppo B - 6/18
27.01.2018 Tunturin talli Helppo A - 4/17
28.01.2018 Tunturin talli Helppo B - 11/18
28.01.2018 Tunturin talli Helppo A - 4/18
09.02.2018 Ratsutalli Lilja Helppo A - 27/29
09.02.2018 Ratsutalli Lilja Helppo A - 12/16
24.02.2018 Sirppilä Helppo B - 7/7
24.02.2018 Sirppilä Helppo A - 8/12
16.09.2018 Savioja Helppo B - 7/8
17.01.2018 Keskusta esteratsastus 70-80 cm - 8/13
19.01.2018 Keskusta esteratsastus 70-80 cm - 7/13
21.01.2018 Keskusta esteratsastus 70-80 cm - 1/13
27.01.2018 Tunturin talli esteratsastus 80 cm - 9/15
27.01.2018 Tunturin talli esteratsastus 100 cm - 1/8
28.01.2018 Tunturin talli esteratsastus 80 cm - 9/15
28.01.2018 Tunturin talli esteratsastus 100 cm - 1/8
03.02.2018 Ponipallero esteratsastus 80 cm - 5/19
03.02.2018 Ponipallero esteratsastus 100 cm - 1/12
08.02.2018 Ratsutalli Lilja esteratsastus 90 cm - 21/30
08.02.2018 Ratsutalli Lilja esteratsastus 100 cm - 31/31
25.02.2018 Susikallio esteratsastus 90 cm - 2/9
01.03.2018 Kaarnakuru (tarina) esteratsastus 100 cm - 2/2
17.02.2018 Ponipallero maastoeste 80 cm - 2/5
17.02.2018 Ponipallero maastoeste 100 cm - 3/4
25.03.2018 Orange Woods Ranch maastoeste 70-80 cm - 2/6
25.03.2018 Orange Woods Ranch maastoeste 90-100 cm - 9/11
21.04.2018 Ironia maastoeste 80 cm - 11/18
21.04.2018 Ironia maastoeste 100 cm - 3/11
25.04.2018 Ironia kenttäratsastus aloittelija - 4/11
16.09.2018 Savioja esteratsastus 80 cm - 1/7

Päiväkirjamerkinnät

23.12.2017 - Tarhakamu, kirjoittanut Veera R.
En tiedä kumpi oli enemmän hämillään, Hattu vai Marvel, kun ne päätettiin muutaman viikon aidan yli nuuskimisen jälkeen pistää samaan tarhaan. Yleensä aamutallia on hoitamassa vain yksi ihminen, mutta nyt paikalla oli jopa neljä ihmettelijää. Bella ja Lissu saivat vielä jäädä aidan taakse tarkkailemaan tilannetta, sillä ne ovat useasti turhan komentelevaisia uusia tuttavuuksia kohtaan. Masi sen sijaan on kunnon viilipytty muiden seurassa ja varmasti puolustaisi Hattua, kun Bella ja Lissu yhdistettäisiin samaan tarhaan niiden kanssa. Emme vielä olleet varmoja miten Hattu käyttäytyy muiden hevosten kanssa tarhatessa, mutta se ei paljoa ole näyttänyt välittävän aidan yli luimistelevasta Lissustakaan.

Tarhaan oli laitettu useampi aamuheinäkasa, jotta hevoset pääsisivät vaihtamaan paikkaa, eikä tarvitsisi samasta kasasta tapella. Kun hevoset päästettiin irti tarhassa, niitä ei paljoa kiinnostanut toisiinsa tutustua. Ne jäivät ihmettelemään vain, että mitä ihmettä me siinä tuijotettiin. Hetken kuluttua ne siirtyivät yhdessä tuumin samalle heinäkasalle ja totesimme, että tämähän helposti sujui! Myöhemmin katselin vielä toimiston ikkunasta, kuinka Masi ja Hattu toisiaan rapsuttelivat. Masin ex-tyttöystävä Lissu katseli kateellisena viereisestä tarhasta ja katkerana kiusasi vanhustamme Bellaa, joka kyllä hetken ihmettelyn jälkeen näytti sille taas kaapin paikan.

1.3.2018 - (Tarina)estekisat Kaarnakurussa, kirjoittanut Veera R.
Voi Hattu sentään minkä menit tekemään! Ensinnäkin jouduin tänään starttaamaan aivan hirveällä törkymöykyllä, sillä hevosen hoitajani päästi tamman vahingossa piehtaroimaan johonkin skeidaan, eikä se irronnut millään! Toisekseen tämä mamman mussukka oli äärettömän pahalla päällä, eikä kisasuorituksestamme tullut yhtään mitään, kun tamma ei tahtonut kuunnella apujani yhtään. Pohkeet eivät menneet sille ollenkaan läpi - aivan kuin sillä olisi ollut elefantin nahka, joka ei vähästä hätkähdä. No ainakin selvisimme hengissä kotiin..

Varusteet

Tulossa myöhemmin

Ulkoasu © M Layouts, muokkaus VRL-06066 | Tausta © Unsplash.com
Tämä on virtuaalitalli / virtuaalihevonen. Kaikki materiaali © VRL-06066, ellei toisin mainita.