Latokartanon työsuokit

Etusivu | Kasvatustoiminta | Kilpailut


Ionin Apilas


© M. A-T, yksinoikeudella

LempinimiApilas OmistajaVRL-06066, Latokartano
RekisterinumeroVH15-018-2179 KasvattajaIonic
Rotu, sukupuoliSuomenhevonen, ori KilpailulajiTyöhevosajot, kouluratsastus
Syntymäaika, ikä23.10.2015, 14v KilpailuluokatTYH: kaikki, KO max: VaB
Väri, säkäkorkeusRautias, 156 cm MeriititKTK-III, TYH-II, jälk. C


© Viiru ja M. A-T, yksinoikeudella

Apilas on muhkea ori. Ensinäkemältä tulee mielikuva raskaasta jyrästä, mutta ei se ole sitä muutoin kuin tarpeen vaatiessa työkokeissa. Muhkea orikaula vain tekee tepposet. Luonteeltaan Apilas on omaa rauhaa rakastava, mutta ajoittain ja hillitysti se viihtyy myös lajitovereidensa seurassa. Ihmisen seurassa ori on kuitenkin pienestä asti ollut seurallinen ja kiltti, ja onkin oikein miellyttävä käsitellä kaikissa arki- ja pyhätoimenpiteissä. Ori toimii maastakäsin kerrassaan loistavasti ja työhevosena se onkin varsin yritteliäs ja rehti. Ohjasajolle se opetettiin jo pienenä ihan harrastelun ja huvin vuoksi, ja pikkuhiljaa siitä siirryttiinkin sitten työkäyttöön vanhempiensa tavoin. Apilas toimii myös kärryjen edessä, mutta valjakkoajoa emme ole kokeilleet kilpailumielessä, raviurheilusta puhumattakaan. Vauhtia ja tarkkuutta ori tarvisi niihin hommiin lisää, eikä sellaisia huippuvauhteja työ- ja koulupainotteiselta suomiputelta valitettavasti irtoa.

Työajon lisäksi ori on ilahduttanut silmää myös kouluradoilla, ollen näyttäväliikkeinen ja hyvin miellyttävä ratsastettava. Apilas ei ole kovinkaan "painava" ja raskas vaikka edelleen ulkonäkö sellaisen kuvan antaakin. Oikeasti se on kevytliikkeinen, toisinaan niinkin kevyt että peräpää lentää oman mielensä mukaan. Lennokas takapää löytyykin erityisesti maastoillessa, jos sopivan pitkällä laukkasuoralla innostutaan päästelemään lujempaa neliä. Orin askeleet on myös hieman isohkot, eikä niissä kaikki tykkää istua, mutta kunhan vain ratsastaja tajuaa homman jujun ja oppii mukautumaan liikkeeseen, ei selässä matkustamisen suhteen ilmene ongelmia.

Esteitä Apilaksen kanssa ei pahemmin hypellä, vaikka kyllä se puomit ja pikkuesteet lyllertääkin yli leikiten. Mutta esteet ei vaan ole se orin juttu, joten ne on jätetty suosiolla pois treeniohjelmasta.


Suku ja jälkeläiset

i. Raalan Patruuna
sh, hprn, 158 cm
ii. Hiidenkivi
sh, rt, 160 cm
iii. Hiidenkirnu
sh, rn, 160 cm
iiii. Siperian Tähti
sh, rt, 159 cm
iiie. Trullin Sysi
sh, m, 161 cm
iie. Savusumu
sh, rt, 155 cm
iiei. Nollavektori
sh, rt, 155 cm
iiee. Iltasumu
sh, rt, 156 cm
ie. Kalevan Patrunessa
sh, hpm, 155 cm
iei. Antero Vipunen
sh, rt, 159 cm
ieii. Seksmanni
sh, rt, 161 cm
ieie. Pohjanleimu
sh, rt, 157 cm
iee. Auliterhikki
sh, hpm, 155 cm
ieei. Satatieto
sh, hpm, 155 cm
ieee. Tytti-Tuulikki
sh, m, 156 cm
e. Periäisen Santra
sh, m, 157 cm
ei. Peräkylän Musta
sh, m, 156 cm
eii. Peräkylän Joiku
sh, rt, 159 cm
eiii. Pilkunpoju
sh, rt, 157 cm
eiie. Leimikko
sh, rt, 158 cm
eie. Puna-Aronia
sh, rn, 153 cm
eiei. Hurstin Tähti
sh, rn, 154 cm
eiee. Mustikkainen
sh, m, 160 cm
ee. Suomiehen Saara
sh, rn, 158 cm
eei. J.T. Suomies
sh, rn, 158 cm
eeii. Försti
sh, rn, 155 cm
eeie. Tirmutar
sh, rt, 156 cm
eee. Mielivilja
sh, rt, 157 cm
eeei. Velisurmaaja
sh, rt, 161 cm
eeee. Mielikuva
sh, m, 150 cm

Jälkeläiset, 10 tammaa, 5 oria
s. 16.08.2018 o. Maanan Hector (e. Hilla) om. Maanan Suomenhevoset
- - - -
s. 27.10.2017 t. Maanan Kultavilla (e. Ionin Kullattu) om. Liia (VRL-11284)
s. 28.10.2017 t. Maanan Valokki (e. Hilla) om. Elva VRL-14586
s. 15.10.2017 t. Maanan Syyshalla (e. Seppäjärven Tulitiainen) om. Ratsutalli Lilja / Viveka (VRL-14534)
s. 29.09.2017 t. Maanan Värikäs (e. Eelin Jaloneito) om. Sani (VRL-10954)
s. 01.08.2017 t. Maanan Metsäkukkia (e. Ionin Kullattu) om. Jäniskorventie 13 (VRL-12554)
s. 04.03.2017 t. Wallan Sumuharja (e. Kuuramaan Liinaharja) om. Hemwalla
s. 20.02.2017 o. Pirunkorven Arvokas (e. Syrjän Tuska) om. Pirunkorpi
s. 18.02.2017 t. Tuulenpesän Apilliina (e. ILO Katrilli) om. Tuulenpesän Kartano
s. 09.02.2017 o. Latokartanon Apelias (e. Rohkean Mustikka) om. Latokartano
s. 01.01.2017 t. Eelin Jalomiina (e. Eelin Jaloneito) om. Latokartano
- - - -
s. 21.03.2016 o. Hirttivaaran Kruunattu (e. Ryövärin Kruunatar) om. Hirttivaara
s. 15.03.2016 o. Fiktion Atlas (e. Fiktion Sirkitta) om. Fiktio
s. 15.01.2016 t. Mini-Muskotti (e. Mini-Manteli) om. Kadotetut Suomenhevoset
s. 13.01.2016 t. Liekin Janella (e. Rinella) om. Saariston Hevosopisto

Sukuselvitys © S. / Ionic
ii. Hiidenkivi ei ollut mikään maailman näyttävin suomenhevosori. Päinvastoin, se oli aikalailla sellainen perus-mutapeltosuokin näköinen, "kolmetoista tusinassa"-raudikko, hieman isopäinen, ei kevyt jos ei erityisen raskaskaan rakenteeltaan. Varsinainen monitoimihevonen se sen sijaan oli. Nuorena sitä valmennettiin raveja silmällä pitäen, vaikkei se varsinaisesta ravisuvusta polveudukaan. Nelivuotiaana koelähtö meni läpi ja se juoksi sinä vuonna 5 startissa. Rahaa tai sijoituksia ei juuri tullut, ennätykseksi jäi vaatimaton 1.42ke. Hiidenkivi käyttäytyi kyllä aina erittäin hyvin ja nöyrästi se ravasi, mutta nopeutta ei löytynyt. Kun raviura ei urjennut, Hiidenkivi peruskoulutettiin ratsuksi ja myytiin harrastehevoseksi. Aktiivinen hevosharrastaja saikin siitä varsin mukavan ratsun. Kisatuloksiakin kertyi, tosin vain pienistä paikallisista este- ja koululuokista. Talvisin Hiidenkivi sai vetää rekeä ja joutuipa tuo metsätöihinkin. Sitten omistaja sai ahaa-elämyksen: voisihan kärryjen eteen opetettua hevosta kokeilla valjakkoajossakin. Vaellusratsunakin se toimi. Jälkeläisiä Hiidenkivi jätti vain aniharvoja, mutta sitäkin suuremman kavionjäljen omistajansa sydämeen.

iii. Hiidenkirnu oli poikansa kaltainen moniponi, tosin sen raviura oli hieman mittavampi ja menestyksekkäämpi. Ennätykseksi sille kirjattiin 28,0aly-28,3ke, statistiikat olivat 20 2-1-2-4, ja rahaakin se haali muutaman tonnin. Se oli rehellinen juoksija, laukkoja ei taulusta juuri löydy. Nopeus oli se, missä olisi ollut toivomisen varaa. Vaan eipä ollut Hiidenkirnukaan mistään ravisuvusta peräisin, joten kukaan ei sanottavasti pettynyt sen uraan. Itse asiassa sehän oli jopa parempi kuin oltiin uskallettu odottaa. Kun se loukkasi jalkansa hiitillä, oli raviura ohitse eikä eläinlääkäri luvannut siitä esteratsuakaan tehdä. Parannuttuaan jalka kyllä kesti ihan hyvin ratsastukset, jopa satunnaiset hyppäämiset, metsätyöt ja lopulta Hiidenkirnu teki toisen uran vielä työhevoskilpailuissa. Se sai aina erityistä kiitosta vetotekniikastaan.

iie. Savusumu oli samanlainen trotter-turned-to-draft kuin Hiidenkirnukin, sillä poikkeuksella että se oli ravisukuinen ja sen raviura oli ihan mukava, joskaan se ei koskaan pärjännyt kaikkein parhaille tammoille. Varsinkin ikäluokkakilpailuissa se oli ihan kova tekijä, mutta avoimissa sarjoissa ei enää riittänyt nopeus eikä kantti. Sekös harmitti muutenkin hieman kipakkaa tammaa, joten laukkoja sitten tuli. Se juoksi kuusivuotiaana ennätyksensä 25,8ake-26,0ke, rahaa tuli koko uralta reilu parikymmentä tuhatta ja statistiikat olivat lukemissa 43: 10-1-8-1. Raviura päättyi 7-vuotiaana sekalaisiin jalka- ja muihin vaivoihin, sen jälkeen Savusumu varsoi muutaman varsan. Se ei vakuuttanut oikein siitostammana kun se ei mahdollisimman optimoidusta ruokinnasta huolimatta tahtonut kestää maidontuottoa vaan laihtui aina kovin kun oli imevä varsa alla. Savusumu myytiin sitten työhevosharrastajalle, joka oli vakuuttunut tamman rakenteesta, vaikka mitään takeita sen soveltuvuudesta työhevoseksi ei ollut ja luonteestakin vähän varoiteltiin. Hyvä ettei ostaja uskonut pahanilmanlintuja, koska Savusumusta kuoriutui vallan mukava työhevonen, kiltti ja nöyrä muttei pystyynnukahtanut. Kilpailuissakin se kävi ja sai hyviä tuloksia. Uusi omistaja päätti vielä kerran varsuttaa Savusumun vanhoilla päivillään, varoituksista huolimatta. Isäksi valikoitui Hiidenkirnu ja tamma selviytyi kohtuullisesti varsa-ajasta, mutta uudelleen sitä ei enää varsotettu.

ie. Kalevan Patrunessa oli työhevonen ja myös työhevosen näköinen: melko raskastekoinen, lihaksikas ja voimakas, vaikkei kovin korkea. Se kilpaili työkilpailuissa vähintään kohtuullisella menestyksellä ja oli aina yleisön suosikki hienon värinsä ansiosta, se kun oli suklaanruskea, papurikkotäpläinen piirtopää likimain valkoisin jouhin. Patrunessa oli opetettu kyllä ratsuksikin eikä se ollut lainkaan kehnompi siinäkään lajissa, ainakaan noin harrastehevosena. Työsuunnalle se kuitenkin kantakirjattiin 8-vuotiaana varsin kelvollisin arvosteluin.

iei. Antero Vipunen oli varsin massiivinen työhevosori, kantakirjattu hyvillä pisteillä ja kisatuloksiakin löytyy. Se oli myös hyvin suosittu siitosori juuri näiden seikkojen takia ja myös sen suku oli varsin harvinainen, niin että se soveltui monelle valtasukuiselle tammalle mainiosti.

iee. Auliterhikki kantakirjattiin aikanaan sekä ratsuksi että työhevoseksi, tosin kummassakaan arvostelussa se ei kolmatta palkintoa kummempaa saanut. Kisatuloksia sillä ei ole mistään lajista, se oli ihan harrastehevonen. Varsoja sillä teetettiin muutama.

ei. on ori Peräkylän Musta, työsuunnalle kantakirjattu ori, jonka huomiotaherättävin piirre oli ehkä väri, kiiltävän musta suurin valkoisin merkein. Jotain näistä merkeistä on sentään polveutunut Santrallekin. Rakenteeltaan Peräkylän Musta oli kokolailla keskiverto suomenhevonen, ei erityisen raskas vaikka työhevosia suvusta löytyykin. Pitkä ja voimakas runko sillä oli ja melko matala kaula.

ee. Suomiehen Saara on kantakirjaamaton harrastetamma, ulkonäöltään ja rakenteeltaan kuin tyttärensä peilikuva, vähän vain toisen värinen. Ei siis mikään maailman kaunein suomenhevonen, mutta luonteeltaan Saara oli erinomainen, kiltti ja sopeutuvainen, mutta kuitenkin eloisa ja vilkas. Muunlainen hevonen olisikin ollut huono valinta koko perheen harrastehevoseksi, jonka selässä lapset on opetettu ratsastamaan ja joka on valjastettu reen eteen talvisia rekiretkiä varten, muista tehtävistä nyt puhumattakaan.


Näyttely- ja muut showtulokset

30.10.2016 Khimaira Stud, suomenhevosorit, 1/8 irtoSERT, tuom. Zafiro

00.08.2018 Jälkeläisarvostelu C
20.02.2017 Kantakirjaustilaisuus, 17 + 17 + 17 + 16 = 67p KTK-III (T)
14.04.2017 Työhevoslaatuarvostelu, 12 + 40 + 20 + 10 + 16 = 98p TYH-II


TYH:n Kilpailutulokset - stat: 115: 9-8-5(+5)

Tottelevaisuus - stat: 21: 3-2-1
05.02.2016 Kutsu - 9/10
04.02.2016 Kutsu - 2/10
04.02.2016 Kutsu - 3/10
03.02.2016 Kutsu - 8/10
03.02.2016 Kutsu - 1/10
02.02.2016 Kutsu - 6/10
02.02.2016 Kutsu - 5/10
01.02.2016 Kutsu - 4/10
01.02.2016 Kutsu - 4/10
31.01.2016 Kutsu - 4/10
26.01.2016 Kutsu (TYH CUP) - 4/7
14.01.2016 Kutsu - 2/8
13.01.2016 Kutsu - 1/8
12.01.2016 Kutsu - 3/8
11.01.2016 Kutsu - 4/8
10.01.2016 Kutsu - 5/8
10.11.2015 Kutsu - 3/7
09.11.2015 Kutsu - 6/7
08.11.2015 Kutsu - 6/7
07.11.2015 Kutsu - 5/7
06.11.2015 Kutsu - 1/7

Käyttöajo - stat: 20: 1-1-2
26.02.2017 Kutsu - 39/128
26.02.2017 Kutsu - 49/58
25.02.2017 Kutsu - 31/58
25.02.2017 Kutsu - 18/128
24.02.2017 Kutsu - 41/128
24.02.2017 Kutsu - 53/58
23.02.2017 Kutsu - 17/58
22.02.2017 Kutsu - 8/58
26.03.2016 Kutsu (TYH CUP) - 14/25
26.02.2016 Kutsu (TYH CUP) - 26/27
25.02.2016 Kutsu - 8/9
24.02.2016 Kutsu - 1/9
23.02.2016 Kutsu - 7/9
22.02.2016 Kutsu - 2/9
21.02.2016 Kutsu - 8/9
20.02.2016 Kutsu - 7/9
19.02.2016 Kutsu - 3/9
18.02.2016 Kutsu - 5/9
17.02.2016 Kutsu - 3/9
16.02.2016 Kutsu - 5/9

Metsäajo - stat: 20: 0-2-0
28.02.2017 Kutsu - 16/20
27.02.2017 Kutsu - 17/20
26.02.2017 Kutsu - 2/20
26.02.2017 Kutsu - 20/107
26.02.2017 Kutsu - 42/48
25.02.2017 Kutsu - 13/48
25.02.2017 Kutsu - 15/20
25.02.2017 Kutsu - 51/107
24.02.2017 Kutsu - 105/107
24.02.2017 Kutsu - 12/20
24.02.2017 Kutsu - 29/48
23.02.2017 Kutsu - 31/48
22.02.2017 Kutsu - 9/48
26.03.2016 Kutsu (TYH CUP) - 22/26
26.02.2016 Kutsu (TYH CUP) - 18/26
20.02.2016 Kutsu - 7/8
19.02.2016 Kutsu - 4/8
18.02.2016 Kutsu - 2/8
17.02.2016 Kutsu - 3/8
16.02.2016 Kutsu - 3/8
Kyntö - stat: 8: 0-0-1(+ muut 1)
26.02.2017 Kutsu - 81/83
26.02.2017 Kutsu - 13/54
25.02.2017 Kutsu - 3/54
25.02.2017 Kutsu - 57/83
24.02.2017 Kutsu - 7/83
24.02.2017 Kutsu - 13/54
23.02.2017 Kutsu - 34/54
22.02.2017 Kutsu - 41/54

Veto - stat: 30: 4-3-0(+ muut 3)
26.02.2017 Kutsu - 69/74
26.02.2017 Kutsu - 35/54
25.02.2017 Kutsu - 30/54
25.02.2017 Kutsu - 6/74
24.02.2017 Kutsu - 26/74
24.02.2017 Kutsu - 7/54
23.02.2017 Kutsu - 27/54
22.02.2017 Kutsu - 7/54
09.02.2017 Kutsu - 9/13
08.02.2017 Kutsu - 9/13
07.02.2017 Kutsu - 4/13
06.02.2017 Kutsu - 2/13
05.02.2017 Kutsu - 9/13
30.03.2016 Kutsu - 6/11
29.03.2016 Kutsu - 7/11
28.03.2016 Kutsu - 6/11
27.03.2016 Kutsu - 6/11
26.03.2016 Kutsu - 1/11
26.03.2016 Kutsu (TYH CUP) - 2/27
26.02.2016 Kutsu (TYH CUP) - 1/22
25.02.2016 Kutsu - 1/6
24.02.2016 Kutsu - 6/6
23.02.2016 Kutsu - 5/6
22.02.2016 Kutsu - 6/6
21.02.2016 Kutsu - 5/6
20.02.2016 Kutsu - 1/8
19.02.2016 Kutsu - 5/8
18.02.2016 Kutsu - 6/8
17.02.2016 Kutsu - 2/8
16.02.2016 Kutsu - 6/8

Juoksukoe - stat: 8: 1-0-0(+ muut 1)
26.02.2017 Kutsu - 52/89
26.02.2017 Kutsu - 29/35
25.02.2017 Kutsu - 4/35
25.02.2017 Kutsu - 1/89
24.02.2017 Kutsu - 65/89
24.02.2017 Kutsu - 35/35
23.02.2017 Kutsu - 14/35
22.02.2017 Kutsu - 18/35

Käyntikoe - stat: 8: 0-0-1
26.02.2017 Kutsu - 53/87
26.02.2017 Kutsu - 44/49
25.02.2017 Kutsu - 24/49
25.02.2017 Kutsu - 47/87
24.02.2017 Kutsu - 76/87
24.02.2017 Kutsu - 3/49
23.02.2017 Kutsu - 37/49
22.02.2017 Kutsu - 45/49

KRJ:n Kilpailutulokset, 53 sijoitusta

26.03.2017 Kutsu, Helppo A - 4/30
26.03.2017 Kutsu, Helppo A - 4/30
23.03.2017 Kutsu, Helppo A - 5/30
15.03.2017 Kutsu, Helppo A - 3/30
15.03.2017 Kutsu, Helppo A - 2/30
14.03.2017 Kutsu, Helppo A - 4/30
14.03.2017 Kutsu, Helppo A - 2/30
13.03.2017 Kutsu, Helppo A - 1/30
13.03.2017 Kutsu, Helppo A - 1/30
13.03.2017 Kutsu, Helppo A - 3/30
12.03.2016 Kutsu, Vaativa B = 4/30
12.03.2017 Kutsu, Helppo A - 1/30
12.03.2017 Kutsu, Helppo A - 1/30
11.03.2017 Kutsu, Helppo A - 3/30
10.03.2017 Kutsu, Helppo A - 1/30
08.03.2017 Kutsu, Helppo A - 4/30
08.03.2017 Kutsu, Helppo A - 2/30
07.03.2017 Kutsu, Helppo A - 5/30
06.03.2017 Kutsu, Helppo A - 4/30
06.03.2017 Kutsu, Helppo A - 2/30
09.03.2016 Kutsu, Vaativa B = 5/30
29.02.2016 Kutsu, Vaativa B = 2/30
28.02.2016 Kutsu, Vaativa B = 3/30
26.02.2016 Kutsu, Vaativa B = 4/30
25.02.2016 Kutsu, Vaativa B = 4/30
24.02.2016 Kutsu, Vaativa B = 1/30
24.02.2016 Kutsu, Vaativa B = 4/30
23.02.2016 Kutsu, Vaativa B = 3/30
23.02.2016 Kutsu, Vaativa B = 1/30
21.02.2016 Kutsu, Vaativa B = 3/30
20.02.2016 Kutsu, Vaativa B = 2/30
18.02.2016 Kutsu, Vaativa B = 2/30
11.02.2016 Kutsu, Vaativa B = 1/30
13.02.2016 Kutsu, Vaativa B = 1/30
31.01.2016 Kutsu, Vaativa B = 1/40
30.01.2016 Kutsu, Vaativa B = 5/40
27.01.2016 Kutsu, Vaativa B = 1/40
23.01.2016 Kutsu, Vaativa B = 3/30
18.01.2016 Kutsu, Vaativa B = 5/50
17.01.2016 Kutsu, Vaativa B = 4/30
16.01.2016 Kutsu, Vaativa B = 2/50
14.01.2016 Kutsu, Vaativa B = 3/30
11.01.2016 Kutsu, Vaativa B = 5/50
10.01.2016 Kutsu, Vaativa B = 1/30
07.01.2016 Kutsu, Vaativa B = 5/30
04.01.2016 Kutsu, Vaativa B = 4/30
03.01.2016 Kutsu, Vaativa B = 4/30
01.01.2016 Kutsu, Vaativa B = 4/30
30.12.2015 Kutsu, Vaativa B = 4/30
29.12.2015 Kutsu, Vaativa B = 2/30
15.11.2015 Kutsu, Helppo A = 2/100
04.11.2015 Kutsu, Helppo A = 3/30
02.11.2015 Kutsu, Helppo A = 4/30

Valmennukset

Valmentajana Aino H.
Elisa ja Apilas olivat jo verrytelleet saapuessani kentälle. Uuden ratsukon kanssa on aina mielenkiintoista lähteä tekemään töitä, joten päätimme aloittaa helpommilla tehtävillä. Alkuun kaksikko sai vielä varmuuden vuoksi tehdä ravissa ja laukassa vain simppeleitä ympyröitä, jotta saimme Elisan ratsastuksen priimakuntoon. Kun tämä oli hoidettu pois alta, pyysin ratsukolta pohkeenväistöä ensin kumpaankin kierrokseen muutaman kerran niin oikealle kuin vasemmalle käynnissä, jonka jälkeen he saivat toistaa tehtävän vielä ravissa. Ravissa Apilas toimi oikeastaan paremmin, ja loppua kohden Elisakin ratsastus alkoi näyttämään aina vaan paremmalta. Lyhyehkö valmennus päätettiin lopettaa, kun ratsukko tuntui toimivan hienosti askellajista riippumatta. Loppuun he saivat kuitenkin ottaa vielä loppuverryttelyn merkeissä hieman laukkaa kumpaankin suuntaan pääty-ympyrällä, jotta orista saatiin kaikki energia hyödyllisesti irti.

Valmentajana Aino H.
Saapuessani kentälle oli Elisa jälleen jo hoitanut alkuverryttelyn, joten saatuani ravipuomit raahattua kentälle pääsimme heti aloittelemaan. Alkuun ratsukko teki avo- ja sulkutaivutuksia käynnissä, joiden sujuttua sai ratsukko siirtyä puomeille työskentelemään. Puomeilla oli tarkoitus hakea pitkää ravia, josta heti alkuun ratsukko suoriutui täydellisesti. Puomeja oli kummallakin pitkällä sivulla, ja lyhyillä sivuilla otettiin alkuun käyntivoltti. Kun puomiharjoitus oli hoidettu kumpaankin suuntaan muutaman kerran, vaihdettiin käyntivoltti laukkavolttiin. Apilas oli tänään todella hyvän näköinen ja kuulemma tuntuinenkin, ja tehtävät ori hoiti kunnialla kotiin. Pienten välikäyntien jälkeen vaihdoin puomit laukkapuomeihin, ja tehtävä toistettiin uudelleen muutamaan kertaan. Ympyrä jätettiin lyhyillä sivuilla välistä ja se vaihtui ravipätkään, ja Apilaksella oli tänään kaiken lisäksi jarrut hyvin tallella, sillä ori ei kertaakaan epäröinyt Elisan pyytäessä sen takaisin raviin. Koska ratsukko oli heti alkuun ollut jo todella hyvä, päätimme lopettaa hyvään fiilikseen.

Valmentajana Aino H.
Elisa oli jälleen ollut minua vauhdikkaampi ja oli Apilaksen kanssa kentällä saapuessani jälleen kerran paikalle. Tänään he eivät kuitenkaan olleet ehtineet hoitaa alkuverryttelyjä loppuun asti, joten pyysin ratsukkoa tekemään vielä muutaman avotaivutukset kumpaankin suuntaan. Päätimme tänään jatkaa taivutteluteemalla ja heti alkuun he saivatkin tehdä kahdeksikkoa, jolla asetus oli ulospäin. Ensin käynnissä, ja kun se alkoi sujumaan, myös ravissa. Tämän jälkeen ratsukko haki syvää asetusta myös sisälle ja tehtävä siirrettiin laukkaa. Kahdeksikon keskelle piti tehdä laukanvaihto suoraan askeleella, joka sujui ratsukolta loistavasti heti ensimmäisellä yrittämällä. Muutama lipsahdus tuli ja vastalaukkaa tuli muutama askel, jonka jälkeen Elisa kuitenkin osasi korjata tilanteen ja sai laukan vaihdettua. Apilas kulki koko valmennuksen ajan oikein päin, ottaen takapäänsä alleen ja ori kulki täydellisesti Elisan avuilla. Valmennus saatettiin taas lopettaa hyvissä mielin, niin Apilas kuin Elisakin kaikkensa antamina.

Valmentajana Linnea
Olin käskenyt valmennettavaa ratsukkoani suorittamaan itsenäiset alkuverryttelyt ennen tuloani. Toiveideni mukaisesti Viiru ja Apilas kävelivätkin jo sopivasti välikäyntejä, astuessani maneesiin. Pystyimme heti aloittamaan päivän tehtävän. Aluksi pyysin ratsukkoa tulemaan käynnissä muutaman metrin pitkän sivun alusta avotaivutusta, jonka jälkeen piti tehdä sulkuväistöä muutama metri sivulle ja sitten avotaivutusta loput sivusta. Tehtävän avulla pystyi näkemään miten hyvin hevonen toimi oikeasti avuille, joten sillä oli hyvä aloitella. Avotaivutuksessa jouduin pyytämään merkittävämpää etuosan siirtoa keskemmälle, mutta sulkutaivutus väistönä sujui oikein hyvin. Viiru sai vain pitää huolta siitä, että sisäpohje tuki myös hevosta, jotta hevonen pääsisi suoristumaan tehtävän jälkeen nopeammin. Sama tehtävä tultiin myös ravissa, laukassa tehtiin vain siksak sulkuväistöä loivempana. En vaatinut ratsukolta tänään ihmeitä ja perusasiat olivat hallussa.

Valmentajana Linnea
Toisena päivänä tulin valmentamaan jälleen Viirua ja Apilasta heidän kotitallille. Ratsukko oli jälleen tehnyt itsenäiset alkuverryttelyt joten pääsimme aloittelemaan jälleen suoraan päivän tehtävän. Viime kerralla olimme tehneet vain perusasioita, joten tänään pääsimme keskittymään enemmän toiseen tehtävään kun tiesin jo miten hevonen toimii. Tänään tehtävänä oli laukanvaihdot. Aluksi pyysin ratsukkoa nostamaan vastalaukan pitkän sivun alusta. Sivun keskellä pyysin vaihtoa oikeaan laukkaan. Vaihto sujui näin oikein kivasti, mutta kun samaa tehtiin lävistäjällä, huomasin, että Apilas helposti kaartuu oikeassa kierroksessa oikealle ja näin ori oikaisee linjasta. Saimme loppuvalmennuksen treenatakin kunnolla sitä, että hevonen pysyi paremmin suorassa. Lopuksi ero oli huomattava ja kotiläksynä kehotin ratsukkoa treenaamaan erityisesti suoruutta.

Valmentajana Linnea
Viiru ja Apilas olivat saaneet suorittaa alkuverryttelynsä itsenäisesti, joten pääsimme aloittelemaan valmennuksen tehtävää suoraan. Tänään valmennuksen aiheena oli kootut askellajit ja niitä pääsimme aloittelemaan ensin käyntityöskentelyssä. Pyysin ratsukon kokoamaan käyntiä aavistuksen aina lyhyillä sivuilla ja aluksi jouduin vaatimaan aavistuksen isompaa eroa kokoamiseen. Apilas nimittäin näytti herkästi ainoastaan hidastavan tahtiaan ja sitä haluttua kokoamista ei paljoa tullut. Niinpä pyysin ratsukkoa hakemaan ensin reipasta käyntiä, jonka jälkeen pohje piti pitää lähellä, mutta varsinainen kokoaminen tehtiin istunnan avulla. Muutaman toiston jälkeen halutunlainen kokoaminen saavutettiin ja sitten päästiin tekemään samaa ravissa ja laukassa. Ravissa kokoaminen onnistui lähes erinomaisesti, mutta laukassa ongelmaksi syntyi se, että Apilas jälleen hidasti vauhtia, eikä pysynyt tarpeeksi pyöreänä. Muutaman toiston jälkeen kun oltiin keskitytty asian korjaamiseen, ori esitti oikein hienoa pätkää kunnolla kooten itseään.

Valmentajana Linnea
Tulin jälleen valmentamaan Viirua ja Apilasta. Itsenäisten alkuverryttelyjen jälkeen aloitimme päivän tehtävän, eli lisätyt askellajit. Kuten aina, tehtävä aloitettiin käynnissä ja pyysin ratsukkoa tulemaan lävistäjällä lisättyä käyntiä. Aluksi ongelmana oli se, että lisäystä ei saatu kovin paljoa. Ratsukko saikin tulla tehtävää uudemman kerran, jotta saatiin aikaiseksi pidempi askelpituus. Korjaukseksi riitti ainoastaan se, että ratsastaja rentoutui paremmin selässä ja antoi hevosen liikkua aavistuksen vapaammin. Kevyessä ravissa tultaessa samaa tehtävää lisäys oli oikein hyvä, mutta ratsastajan istuessa satulaan Apilas nosti herkästi päänsä ylös, jolloin selkä laskeutui alas. Haimmekin aluksi ilman lisäyksiä rentoa ravia ja sen jälkeen pääsimme hakemaan lisäyksiäkin lävistäjällä. Laukassa lisäykset olivat todella hyviä ja Viiru sai jopa pyytää pienempää reaktiota.
Tekstit, kuvat ja ulkoasu © Viiru, ellei toisin mainita. Taustat © GR Sites - Kopiointi kielletty!
Tämä on virtuaalihevonen!